Mandariinisorsan tarina: kellosta maalaukseksi

 Olen halunnut vuosikaudet tehdä itse oman kellon. Vuosikymmenten ajan, jopa. En muista, milloin ostin Sinellistä kellokoneiston, mutta siitä on lähemmäs 15 vuotta, kun ostin IKEAsta kellon ottaakseni siitä koneiston irti. Minulla oli siis kaksi koneistoa (tavaroitani siivotessa löysin nämä molemmat), sekä ostetut viisarit. Valitettavasti minulla ei silti edelleenkään ole itse tehtyä kelloa.

Tässä kuva valmiista mandariinisorsakellosta:

Tein sorsan aaltopahvista, maalasin värit guasseilla.

Olin äärimmäisen ylpeä tekeleestäni. Sorsa onnistui aivan yli odotusten! Olin niin onnellinen osaamisestani värien sekoittamisen suhteen, ja guasseilla maalaaminen alkaa selvästi sujumaan. Hienoa! Tein sorsan rintaan reiän, jotta sain kellokoneiston kiinnitettyä aaltopahviin. Laitoin patterin koneistoon ja sorsan seinälle. Katselin sitä onnellisena ja koin valtavaa "tein sen viimein!"-voittajatunnetta. 

Sitten pari päivää myöhemmin huomasin, että koneisto jätättää. Siirsin kellon oikeaan aikaan. Ja pian se oli taas väärässä ajassa... Tätä kesti pari kuukautta, ja luovutin. Hankin digitaalisen kellon keittiöön. Tärkeintä oli kuitenkin se, että keittiössä olisi kello. Olen ollut äärimmäisen iloinen aamuisin, kun pystyn näkemään kellonajan helposti samalla kun teen aamutoimia. Jee! 

Ja sorsasta halusin taulun edellisen ruman maalaukseni tilalle. Istuessani Onnibussin kyydissä Turkuun viime syksynä, kuuntelin pitkästä aikaa Enigmaa. Kun Mea Culpa -niminen kappale alkoi soida, sain välähdyksen vesivärimaalauksesta, jossa on paksuja vesivärin vetoja taustalla, mustalla piirrettyjä geometrisiä kuvioita ja alakulmassa teksti "Mea Culpa". Valitettavasti paksuin siveltimeni ei ollut riittävän paksu, että visio olisi täysin toteutunut ja muutenkin vesiväriosuudesta tuli melko amatöörimäinen. Pari kuukautta taulua katseltuani minua myös kävi häiritsemään tuo lausahdus: "Mea Culpa". Minun vikani? Ei ole. Perkele. Tämän takia olen tehnyt töitä itseni kanssa! Etten jatkuvasti miettisi omaa syyllisyyttäni, tai kokisi turhaa syyllisyyttä. Siispä sorsa saisi tulla sen tilalle. 

Kauniit mustat kehykset halusin pitää, samoin sorsan kolmiuloitteisuuden. Päätin siis olla laittamatta kehyksiin pleksilasia takaisin, jotta sorsa "tulee ulos taulusta". Se on tosiaan aaltopahvia, eli melko paksu. Ei siis olisi varmaan mennyt hyvin muutenkaan pleksin alle. 

Ajattelin, että sorsan taustalle sopii mukavasti aallokko, ja piirtelin sitten tusseilla aallokkoa kolmelle eri A4 -askartelupahville. Valitsin tummansinisen ja kaksi eri vaaleampaa sinistä. Valitettavasti vaaleammat pahvit ovat sen verran samaa sävyä, ettei ole helppoa nähdä eroa kuvissa eikä oikeastaan luonnossakaan. Valitsin myös useita eri sinisiä tusseja, joilla piirtelin aallokkoa. Tummansinisestä pahvista ei aivan huomaa, miten olen käyttänyt useaa eri värisävyä tusseissa. 

Päätin siis jatkaa vielä kultaisella tussilla sekä valkoisella geelikynällä, jotta aaltoihin tulisi mahdollisimman paljon eloa. Olen äärimmäisen tyytyväinen lopputulokseen.

Ongelmana oli tietysti rintaan tehty reikä; koneistoa varten piti "ampua sorsaa rintaan". Aloitin siis projektin "Kellosta tauluksi" irrottamalla kellokoneiston ja laittamalla reikään seinäkittiä. Sitten laitoin toiveikkaana vihreää maalia suoraan purkista päälle. Valitettavasti se oli hieman väärä värisävy. Siitä en ottanut kuvaa, mutta seinäkitti näkyy alla olevissa kuvissa.

Tänään sain viimein maalattua väärän vihreän piiloon. Sorsa on siis ollut seinällä nyt varmaan kuukauden ajan niin, että sillä on rinnassa reiän/valkoisen läiskän sijaan kirkkaanvihreä läiskä. Tänään vaivauduin viimein sekoittamaan oikean vihreän maalin. Samalla lisäsin pariin kohtaan paremmat valkoiset ja mustat värit. Nyt viimein taulu on valmis ja olen siihen hyvin tyytyväinen! Nämä kolmiulotteisemmat taulut kiinnostavat kovasti. 

Ylipäänsä taulujen seinälle laittaminen on kiehtonut jo muutamia vuosia, mutta joululomalla Kouvolassa vieraillessa ajatus kirkastui. Kävin vierailulla kodissa, jossa oli paljon tauluja kaikilla seinillä. Päädyin jopa kyselemään äidiltäni, miksi meidän kotonamme ei ole enää tauluja. Lapsena meillä oli tauluja, mutta kun seinät remontoitiin, uusiin pintoihin ei laitettu yhtäkään taulua takaisin. Kuulemma meidän taulumme eivät vain olleet heille niin tärkeitä, joten niitä ei sitten sen kummemmin tehnyt mieli palauttaa seinälle. 

Sitten äiti muisti yhden isosetäni maalauksen, ja mainitsi että se olisi kiva saada seinälle. Kyseessä on puinen lautanen, jossa öljymaalaus. Mietin pitkään, miten ihmeessä sen saa seinälle rikkomatta sitä. Pohdin puuhun naulan lyömistä ja ajattelin, kuinka onnistuisin vahingossa halkaisemaan koko teoksen. Lopulta löysin lautasen seinäkiinnitykseen tarkoitetun metallisen kiinnikkeen Askarelli -nimisestä kaupasta Kampista. JESS! Juuri se, mitä tarvitsin! Vein sen sitten vanhempieni luo mukanani myös teippikiinnitteinen seinäkoukku. Nyt se on paikallaan olohuoneessa, missä äiti pystyy katsomaan sitä joka ilta. 

Olen nuoresta asti ajatellut, että haluaisin nimenomaan itse tekemääni taidetta seinille. Päädyin nyt viimein kehystämään useita teoksiani. Vasemmalla ylhäällä venemaisema suoraan jostain internetistä löytyneestä ohjeesta: ruskealle paperille sinisellä ja valkoisella pastellivärillä tehty tausta ja päälle maalattu vene. Seuraava ylin valkoisessa kehyksessä oleva kortti on Markku Metson teos vuosien takaa, alla on Jonna Hyttisen 2022(?) kalenterista otettu kuva ja alimmaisena mustassa kehyksessä kuva minusta ja sisaruksistani, sen vieressä valkoisessa kehyksessä lempparikuvani Tove Janssonista. Seuraavat kaksi ovat itse akvarellivärein maalaamiani: sammakko ja muurahaiskarhu valokuvista. Ja aivan oikealla ensimmäinen A3-kokoinen tussityöni kunnolliselle tussauspaperille.

Olen tässä nyt ajatellut monta viikkoa, että jos vain tekisi yhden postauksen per viikko, saisin varmastikin esiteltyä omia tekeleitäni vuoden loppuun mennessä vinon pinon. Silti aikaan saaminen on ollut hankalaa. 

Peli on avattu. Ehkäpä seuraavalla kerralla esittelen jotain ommeltua!