Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2010.

Remonttipölyä ompelukoneessa

Kuva
Olipa kiva mennä pitkästä aikaa kunnolla käymään kotosalla. Kaikki paikat olivat ihan remonttipölyssä, ikäväkseni myös asuinhuoneessani. En aiemmin tajunnut että olisi pitänyt suojata oma huone, joten nyt ärsyttää. Tänään kuitenkin siivosin kämppää tarkastellen kriittisesti missä mennään. Yläkerrasta näki nurkasta alakerran vessaan. Kumpa sais jo vedet. Nyt oli tosiaan (jo pari pv sitten) irrotettu wc-pönttö. Krää.

Mökillä

Kuva
Joskus pitää mennä mökille ja kävellä jäällä.

Tilaus saapui!!!

Kuva
En olisi alunperin halunnut tilausta ilman kaikkia tuotteita. Kuitenkaan lämmittimiä ja termospulloa ei kuulunut, ja halusin päästä metsään omien varusteiden kanssa! Eli minulle saapui: Bridgedale-sukat, penkki, otsalamppu, termosmuki, kompassipuukko ja reppu. Eli nyt päästään metsään! Istuinhan on järkyttävän pitkäjalkainen, joten sahaamista tulee tapahtumaan. tämän tiesin jo ostohetkellä.

kansa vaatii koirakuvia

Kuva
joten kansa saakoon koirakuvia. Heikille piti mennä ostamaan sänky, koska arvelin sen tuntevan hieman kodittomaksi itsensä: ja kun Jekku ei ole mikään maailman paksukarvaisin koira, se tarvitsi talveksi itselleen takin. tässä on kuva kun Jekulle ensimmäistä kertaa laitettiin haalari, Lemmy tietysti auttamassa.

kunnon postaus

Kuva
jostakin syystä X phonella ei voi tehdä kuin 1000 merkin mittaisia raapustuksia, eikä niihin vissiin saa kuin sen yhden kuvan tuolla appsilla. en tiedä, en ole jaksanut vielä paneutua. katsotaan nyt. tänään minulle kävi iloinen asia, ja sain 24,95e paidan kahdellakympillä. whee, viisi euroa säästyi! joku oli hieman mokannut tehdessään hintalapun siihen, ja näin ollen sain lapussa olleen hinnan. lappu on nyt korjattu talteen... noh. tänään pääsin pitkästä aikaa taas ompelun ja kirjonnan makuun, joten piti ihan läpällä nimikoida silmälasipyyhe. olen onneton. onnistuin myös tekemään piirtopöydällä itse kuvioita, tosin yhtäkään en säästänyt kun olivat hieman vielä hapuilua. ehkä niillä ois jotakin nostalgia-arvoa vuosien päästä, tosin.. hmm. ehkä se yksi, joka on nyt muistikortilla, pitää säästää ihan vaan siksi ;) olen muuten myöskin saanut viimein aikaan pikkuhousuja. monia vuosia suunnittelin, ja viimein sain toteutettua. olen muutenkin saanut ihan kivasti ommeltua juttuja, joita en kui...

Remonttia ja toimistohommia

Kuva
Tänään on siitä merkillinen päivä, että Laura nousi ylös jo puoli kahdeksalta ja pääsi jopa äitin kanssa töihin! RoboMec saattaa siis lähiaikoina kaatua, sillä minä kirjailin siellä laskuja.. Sain tekstiviestin, että minun varuste.netin tilaukseni on lähetetty!! Siitä tosin puuttuu muutamia tavara. Mutta ahh jos sais ennen viikonloppua repun!! Kesken päivää piti sitten lähteä talolle katsomaan putkituksia. Kuvassa ollaan sellaisella 70cm pitkällä terällä porattu lattiaan tarkistaaksemme miten tulevan keittiön putkitus saadaan aikaan. Vielä kun ois varaa keittiön kaappeihin.......

opettelua...

Kuva
Sitten kun vielä keksisi miten saa useamman kuvan yhteen postaukseen, jotenkin kädetöntä jos joka kuvalla pitää olla oma postaus.. Tässä yksi helmi arkistojen kätköistä. Kätköistä puheen ollen, olen nyt alkanut ihan oikeasti geokätköilemään. Eräs reissu Helsinkiin oli varsin kiva, kun löysin jotain neljä kätköä. Oli hieman aikaa tapettavana, joten suhailin ympäri keskustaa goottivermeissä ostoskasseja kanniskellen ja loggailin löytöjäni iphonella. Tämä on loistava laite, ja parantanut elämäni laatua vähintään yhtä paljon kuin uusi autoni, joka siis on (ahh!) tilava farmari. Miinuksena mainittakoon, että siitä puuttuu peräkoukku, muuten olen täysin tyytyväinen. Mutta peräkoukullisen autonhan saa helposti ja nopeasti vanhemmilta lainaan, joten mitä väliä!

Joulu mökillä

Kuva
Joulu vietettiin Klamilassa mökillä. Mökillä meitä oli minä ja vanhemmat, sekä meidän koirat - yhteensä neljä. Kaksi kultsua, porokoira ja puudeli. Lunta oli ihan riittävästi, ja käytiin sitten äidin kanssa nuorempien kanssa lenkillä umpihangessa. 13v Jesse-kultsu sai jäädä pihapiiriin hengaamaan. Minulla oli juuri ostamani uudet aluskerrastot (I ja II) sekä laskettelupuku. Olisi tehnyt mieli ostaa ihan kunnon takki ja housut, mutta rahatilanne ei kyllä mitenkään salli. Ehkä mulla vielä joskus on varaa pistää 300 euroa yhteen takkiin. Nyt just ei ole...

pitkästä aikaa..

minulla oli ongelmia päästä kirjautumaan tälle tilille. ei mitään oikeita, mutta en vaan jaksanut edes sitä pientä säätöä, joten palasin takaisin juurilleni ja jatkoin päiväkirjan pitämistä omilla kotisivuillani. nyt kuitenkin hankin iphonen ja huomasin, että on helppo blogittaa myös sitä käyttäen. pakko siis kokeilla....